Onko puolueettomuudesta luopuminen syy vai seuraus, Suomen tapauksessa se tarkoittaa kuitenkin identiteettimme merkittävää muutosta. Suomalaisuuden käsite on rapautunut vaikkapa -90 luvusta, siitä ei pääse mihinkään.

Naton hyödyistä ja haitoista on turha enää spekuloida, se juna meni jo. Se mistä pitäisi keskustella on pohjoismaisen tai Itämeren alueen yhteistyön lisääminen kansallisen pohjoisen identiteettimme eheyttämiseksi.

EU on osaltaan myös rapauttanut kansallistunnettamme, kokemusta yhtenäisestä Suomesta. Siitä seurannut markkinaliberalismi on muuttanut elinkeinorakennettamme, ja lisännyt elintasoeroja.

Alkutuotannon huoltovarmuus, maaseudun tulevaisuus huolestuttaa eniten. Kesäloman retkeilyjen yhteydessä en voinut olla kiinnittämättä huomiota maaseudun hiljaiseen alasajoon. Monen kunnan ainoa merkittävä nähtävyys on enää kirkko ja hautausmaa.

Olisi järjetöntä väittää että Nato-hakemus olisi jollain tai millään tapaa lisännyt isänmaallisuutta tai kansallistunnettamme. Omasta puolestani sanoisin että se ei myöskään ole lisännyt turvallisuuden tunnetta, pikemminkin päinvastoin. Olemme jatkuvasti yhä kiusallisemmissa tilanteissa Venäjän suhteen.

Jos olisin ollut kansanedustaja, olisin äänestänyt Nato-jäsenyyttä vastaan, ja tekisin niin edelleen. Ymmärrän talvisodan hengen, mitä on kansallinen ylpeys ja horjumattomuus uhkailujen edessä. Tänään tuota ylpeyttä ja isänmaallisuutta on vähemmän.

Polarisaation lisääntyminen ei ole myöskään rauhanaatteen, liennytyksen, ETYK:in hengen mukaista. Sen verran kasarin lapsia olen, ja jaksan edelleenkin olla idealisti rauhanaatteen suhteen. Se on minun suomalaisuuteni ytimessä, juuri kuten lapsena omaksuttu kristillinen arvomaailmakin.