Pari päivää sitten pyöräillessäni rakkaalla asuinalueella kotikaupungissani huomasin korttelin muotoon rakennettujen kerrostalojen ikkunat suurimmalta osalta verhottuina.
Korttelissa oli pari taloa joissa ei ollut verhoja lainkaan. Tämä ilmeisestikin sijoitettujen asuntola vaikutti olevan syynä siihen, että kauan ihailemani fiksujen tavallisten ihmisten asuinpaikka oli muuttunut poteroitumisen keskittymäksi.

On selvää, että päihteiden koveneminen on lisännyt pelokkuutta yhteiskunnassamme, mutta samalla en voi olla ajattelematta niitä potentiaalisia veromiljoonia jota kuskaamme Haaparannalle nuuskan takia, ja sokeriveron välttämiseksi.
Asiani voi tiivistää sanaan tekopyhyys, kuoliaaksi vaikenemisen kulttuuriin, missä toisella puolella on öykkäreitä ja laitaoikeistoa, ja toisen puolen nimittäjänä on ”julkisen sektorin kommunismi.”

Esimerkki jälkimmäisestä: Ystäväni on hiljalleen dementoituvan äitinsä ainoa turva hoitokodin suhteen, jossa äidille puskettiin opiattilaastareita ja syötettiin väsyttäviä masennuslääkkeitä, joiden ainoa tehtävä oli pitää muori vuoteessa,
ilmeisestikin, jotta kuolisi nopeampaa. Mitään masennnusta tai kiputiloja ei todellisuudessa ollut.

Ystäväni ei ole hyvässä asemassa arvostelemaan hoitojärjestelmää, missä kymmenen hoitajaa ja lääkärit tietävät varmasti paremmin mikä on hänen äidilleen parhaaksi, vaikkapa ulkona kävelyttämisen sijasta.
Ystäväni selvitti että Suomessa ja Ruotsissa elinajan odote hoivakotiin joutumisen jälkeen on selkeästi pienin pohjoismaissa. Se missä määrin aktiivisesti hoidokeista halutaan eroon jää Hyvinvointialueen salaisuudeksi.

Nyt ystäväni ulkoiluttaa itse äitiään ja käyttää kuntosalilla. Tätä ei Hyvinvointialueelta voine odottaa, mutta edes sitä ettei vanhuksiin pumpattaisi turhia lääkkeitä?! Hintakin tuolle julkiselle hoitokodille on täysin käsittämätön. Ei tarvi miettiä miksi Suomi velkaantuu kiihtyvään tahtiin.

Julkisen sektorin kommunismi on täysin omaa syytämme. Mitään oikeasti riippumattomia tahoja toiminnan kehittämiseksi ei ole tunnistettavissa. Kansa ei tajua edes vaatia hyvinvointi-lautakunnilta faktoja, vaan ympäripyöreät lauselmat korvaavat yliopistotason selvitykset siitä, mikä olisi viisainta. Yliopistojen ei sallita sotkeentua politiikkaan. Samoin, lääkäreillä ei ole oikeutta arvostella työantajaansa julkisuudessa.

Haluamme hymyileviä nättejä poliitikkoja paraateihin herättämään mielikuvaa hyväntahtoisuudesta. Myös seurakunnissa on runsaasti aktiiveja maallikoita, jotka kristillisyyden sijasta ihailevat porvarillisuutta ja vieroksuvat naispappeutta sekä seksuaalivähemmistöjä. Vanhoillisimmillaan myös kieltäydytään verituotteiden syönnistä ja jopa verensiirroista.

Tämä antaa laajemminkin kuvaa hölmöläisyydestä joka elää vahvana ”maan hiljaisissa, kansan syvissä riveissä.”
Ihmisellä pitää olla vapaus kieltäytyä! Pitääkö oikeasti?
Entä jos kansalainen on debiili, vajaaälyinen, eikä oikeasti kykene päättämään asioistaan, vaan on lähinnä oman elämänsä ajopuu, ”jolle nyt vaan tapahtuu asioita?”

Poteroitumista on ollut aina, mutta se on muuttunut jälleen näkyvämmäksi, sillä kansa aistii poliittisen vaikuttamisen mahdottomuuden. Esimerkiksi, ihmisiä ei voida pakottaa kauas asutuksesta päihdevieroituksiin. Pakkolakihan lopetettiin vuonna 2000, joten laaja joukko ihmisiä jotka aiheuttavat paljon vahinkoa itselleen ja ympäristölleen, jäävät yhteiskunnan ja sen tuen ulkopuolelle.

Natsistelu pakkolain tiimoilta latistuu ”tuettuun asumiseen” kun vastapuolella olisivat ”köyhäintalot” joita monet pitäisivät keskitysleireinä tai vapaudenriistona. ”Sairaanhoidon päivystys” on myös sievistelty ”Hyvinvoinnin keskuksiksi”

Tosiasiassa meillä on Suomessa vähintään prosentti aikuisista ihmisiä jotka eivät pärjää ”vapaudessa” millään mittareilla. Tuon ”vapauden” seuraus ovat päihde- ja mielenterveyden ongelmat kaduilla ja lähiöissä. Ja se on vain jäävuoren huippu. Lasten huostaanottojen määrä ei varmastikaan ole ainakaan laskusuunnassa.

Tiivistelmänä pitkähköstä kirjoituksestani totean että ääriliikkeiden kannatus jatkaa kasvuaan, samalla kun valtapuolueet alistuvat julkisen sektorin kommunismiin, eli sievistelyyn, sekä poteroitumiseen, jälkimmäisestä kuvaavimpana rikkaiden ja köyhien asuinalueet.

Avojalakasena oululaisena olen kokemus-asiantuntija gaussin käyrästä ihmisyyden kirjavuuden suhteen, enkä siksi mielelläni osallistu pride- tai vegaani-marsseihin, tai julistaudu luonnonarvoiltani linkolalaiseksi. Sen sijaan harkitsen vakavasti osallistuvani seuraavaan itsenäisyyspäivän soihtukulkueeseen.